*Kaupallinen yhteistyö, tuotteet saatu
Pääsimme testailemaan ihastuttavia Hairlust hiustuotteita. Tässä artikkelissa kerromme alkuun yleistä tietoa Hairlust yrityksestä ja sen jälkeen kuvailemme testatut tuotteet ja testiraadin mielipiteet niistä. Joidenkin tuotteiden osalta käyttökokemuksemme on vielä vähäinen tässä vaiheessa, joten tulemme päivittämään tätä tekstiä lähiaikoina, kunhan saamme näistä tuotteista lisää käyttökokemuksia.
Hairlust
Hairlust on vuonna 2017 perustettu tanskalainen yritys, joka keskittyy ylläpitämään ja korostamaan luonnollista kauneutta. Yritys pyrkii valitsemaan tuotteisiin mahdollisimman puhtaat ja ekologiset aineosat. Suurin osa tuotteista on sertifioidusti vegaanista luonnonkosmetiikkaa. Hairlustin tavoite on kokonaisvaltainen hiustenhoito. Heiltä löytyy hiustuotteita, jotka hoitavat ja hellivät hiuksia sisäisesti sekä ulkoisesti käytettyinä.
Hairlust kertoo olevansa ylpeä tuotteistaan ja siitä mitä tuotteet edustavat. Nettisivuilta löytyy paljon mielenkiintoista tietoa yrityksestä ja sen arvoista. Sieltä lukijalle nousee esiin etenkin se, että heidän toimintansa kuvaillaan olevan läpinäkyvää ja tuotteissa käytetyt raaka-aineet on aina tarkasti kerrottu sekä tuotteet on kliinisesti testattuja. Myös pakkauksissa käytetään kierrätettyjä materiaaleja.
Testissä Hairlust verkkokaupasta tilaaminen ja tuotteet
Tässä kirjoituksessa kerromme kokemuksiamme Hairlust verkkokaupasta ja testaamistamme tuotteista.
Verkkokauppa ja tilaaminen
Hairlust verkkokauppa on rakennettu selkeäksi kokonaisuudeksi. Sivuston värimaailma on mukavan harmoninen ja kokonaisuus on kaiken kaikkiaan hyvä. Yläpalkeista löytyy helposti eri osa-alueet. Kätevän hiustestin tekemällä saa hyvin apua siihen, millaiset tuotteet ovat paras valinta omalle hiustyypille.
Tilaaminen oli kaikin puolin helppoa ja selkeää. Ei mennyt kauaakaan, kun tilausvahvistus saapui sähköpostiin ja paketti oli valmis haettavaksi viikon kuluttua. Paketti oli hyvin pakattu ja tuotteet olivat hyvässä kunnossa paketissa.
Kuva 1. Tältä näytti Hairlust paketti. Paketin ulkonäkö tukee hyvin yrityksen ajatusmaailmaa luonnollisuudesta ja ekologisuudesta.
Kuva 2. Paketin pehmusteena oli käytetty ruskeaa kartonkipaperia, joka suojasi hyvin tuotteita kuljetuksen aikana.
Kuva 3. Tuotteet olivat hyvin säilyneet kuljetuksen aikana. Jokainen oli erinomaisessa kunnossa, kun saimme ne käsiimme.
Testissä Hairlust tuotteet
Oli kutkuttavan jännittävää päästä valitsemaan tuotteita Hairlust verkkokaupasta. Valikoima oli laaja ja mielellään olisimme valinneet testiin useampiakin tuotteita. Pienen pohdinnan ja tuotteiden tutkailun jälkeen ostoskoriin päätyivät seuraavat tuotteet:
Kuva 4. Nämä tuotteet Hairlust paketti sisälsi.
- Refresh Powder™ Dry Shampoo
- Instant Relief™ Scalp Spray
- Volume Wizard™ Volumizing Mousse
- Final Touch™ Hair Spray
- Final Touch™ Hair Styling Stick
Testaillaan Hairlust tuotteita
1. Refresh Powder™ Dry Shampoo
Kuva 5. Refresh Powder™ Dry Shampoo.
Testiraatia kiinnosti todella paljon päästä testaamaan Hairlust kuivashampoota. Testaajilla oli jonkun verran aiempaa kokemusta kuivashampoista, mutta kokeilut olivat tätä aikaisemmin olleet lähinnä kertaluontoisia. Syystä tai toisesta aiemmat kokeilut eivät olleet niin hyviä, että niistä olisi suosikkituotetta löytynyt.
Hairlust kuivashampoon käyttäminen on helppoa. Ensimmäisenä korkkia käännetään sellaiseen asentoon, jossa suutin tulee näkyviin. Sen jälkeen pulloa puristetaan kevyesti, jolloin kuivashampoo pääsee tulemaan ulos pullosta. Kuivashampoo sumutetaan hiusten juuriin ja hierotaan sen jälkeen kevyesti. Halutessaan hiukset voi harjata, jotta kuivashampoo levittyy tasaisemmin.
Olemme sitä mieltä, että hiusten harjaaminen kannattaa, koska tuote levittyy siten huomattavasti tasaisemmin. Pienen hetken kuluttua, hiukset näyttivät hämmästyttävän paljon puhtaimmilta. Lisäksi hiuksiin oli tullut sopivasti jämäkkyyttä ja ne näyttivät kaiken kaikkiaan hyviltä. Jopa paremmilta kuin normaalin hiusten pesun jälkeen! Hiukset tuntuivat todella mukavilta tuotteen käyttämisen jälkeen ja se olo säilyi koko päivän. Kertaakaan ei käynyt mielessä, että miksi ei tullut pestyä normaalisti hanan alla.
Plussaa tuote saa hajuttomuudesta. Lisäksi testaajien mielestä hiuksista ei tullut harmaan sävyisiä, kuten aikaisemmin oli käynyt joidenkin kuivashampoiden käyttämisen jälkeen. Tuote on todella helppo ja huoleton käyttää.
Sellaisen vinkin testaajat haluavat antaa, että ei kannata suihkutella tuotetta se paita päällä, jota aikoo sinä päivänä käyttää. Eli hartioiden suojaus esimerkiksi pyyhkeellä tai jokin muu paita siksi ajaksi päälle, kun tuotetta suihkuttelee ja hiuksia kampailee. Tämä vinkki on toki yhtälailla tarpeen kaikkien kuivashampoiden jälkeen, koska tuotetta päätyy helposti myös muualle kuin hiuspohjaan.
Testiraadin mielestä kuivashampoon antama paras lopputulos syntyy pienellä viiveellä. Kun suihkuttaa tuotetta hiuksiin ja hieroo sitä hiuksiin ja sen jälkeen kampaa hiukset ja odottelee rauhassa hetkisen. Testaajien mielestä hiuspehko oli upea noin kymmenessä minuutissa. Sen lisäksi vaikutti siltä, että päivän mittaan vaikutus tehostui entisestään. Joten selvää eroa ei välttämättä kannata odottaa minuutissa. Toki sekin on mahdollista ja riippuu todennäköisesti osaltaan myös hiustyypistä.
Kuva 6. Hiukset ennen kuivashampoon käyttämisen ja sen jälkeen.
Lopputulos: Heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen Refresh Powder™ Dry Shampoo yllätti positiivisesti. Se löytyy varmasti jatkossa useamman raatilaisen suosikkituotteista.
Suosittelemme lämmöllä testaamaan tätä kuivashampoota. Olemme varmoja, että sinäkin pidät siitä ja saat sen avulla hetkessä hiuksesi upean näköisiksi, vaikka et olisi ehtinyt tai jaksanut pestä hiuksiasi.
2. Instant Relief™ Scalp Spray
Kuva 7. Instant Relief™ Scalp Spray.
Yksi Hairlust uutuustuotteista on Instant Relief™ Scalp Spray. Tämä tuote päätyi testattavaksi, koska useampaa testiraatilaista on jo pidempään vaivannut kuiva ja hilseilevä päänahka.
Suihkeen käyttäminen oli helppoa. Tuoksu oli miellyttävän mieto.
3. Volume Wizard™ Volumizing Mousse
Kuva 8. Volume Wizard™ Volumizing Mousse.
Tämä muotovaahto ihastutti heti ensimmäisellä käyttökerralla testaajat. Tuotteen tuoksu oli todella ihastuttava. Ehdottomasti paras tuoksu, jota voi kuvitellakaan. Tuoksusta tulee mieleen päärynä, vaikka sitä ei ole raaka-aineissa käytetty. Mutta joka tapauksessa tuoksu on niin herkullinen, että tämä tuote pääsisi vakiokäyttöön jo pelkästään tuoksun vuoksi. 🙂
Positiivista oli myös se, että tuotteen käyttämisen jälkeen hiuksista ei tullut koppurat vaan ne säilyivät ihastuttavan pehmeinä. Käyttöohjeessa ohjeistetaan laittamaan muotovaahtoa kosteisiin hiuksiin. Tämän lisäksi olemme havainneet tuotteen erittäin hyväksi myös kuiville hiuksille. Silloin, kun hiukset näyttävät latteilta ja tulee mieleen, että olisi pitänyt varmaankin jo pestä ne, kannattaa laittaa tätä. Hiukset olivat välittömästi todella raikkaan oloiset ja latteus oli kadonnut.
Lopputulos: Tästä tuotteesta tuli jo uusi lempparimuotovaahto. Tätä löytyy varmasti testiraatilaisten kaapista jatkossakin.
Kuva 9. Final Touch™ Hair Spray.
Tätä hiussprayta on tässä vaiheessa testailtu vasta vähän. Ensituntuma tuotteeseen on ollut hyvä. Se toi selvästi hiuksiin kaivattua pitoa sopivasti eikä liikaa. Tästä tulee myöhemmin lisää käyttökokemuksia.
5. Final Touch™ Hair Styling Stick
Kuva 10. Final Touch™ Hair Styling Stick
Tämä hiusten viimeistelypuikko oli pakattu kauniiseen helmiäishohtoiseen pahvipakkaukseen. Itse pakkauksesta jo tuli ylellinen olo. Itse tuote on myös kauniissa hohtavassa pakkauksessa. Tämä tuote on helppo ottaa mukaan.
Tuote näyttää samanlaiselta kuin ripsiväri, joten tätä käyttäessä kannattaa aina kahteen kertaan itseä muistuttaa, että ei vahingossakaan laita sitä ripsille. Toki siinä vaiheessa varmasti asia viimeistään muistuu mieleen, kun pakkauksen avaa ja puikko on valkoinen väriltään. Tuote tuoksuu melko voimakkaalta alkuun, koska siinä on käytetty raaka-aineena alkoholia. Hiuksiin lisäämisen jälkeen voimakas tuoksu haihtuu kyllä pois nopeasti. Joten tätä uskaltaa kyllä tilata, vaikka olisi tuoksuja kohtaan herkempikin nenä.
Lopputulos: Tämä viimeistelypuikko laittoi hyvin ojennukseen hapsottavat hiussuortuvat ja vaikutus kesti pitkään. Tämä puikko mahtuu varmasti jokaisen laukkuun ja on näppärä ottaa mukaan. Tämä on oikea täsmätuote myös silloin, kun on menossa juhliin. Sen avulla on helppo varmistaa, että kampaus pysyy kuosissaan pidemmänkin päivän.
Miksi valita Hairlust?
- Kattava valikoima hiusvitamiineja, hiustenhoitotuotteita ja hiusasusteita
- Vegaaniset, ekologiset ja innovatiiviset tuotteet
- Mahdollisuus tuotteiden kestotilaukseen
- Ilmainen toimitus yli 49 euron tilauksille